05.03.2010, 11:34

SMOS-ympäristösatelliitin ensimmäiset kuvat julki

Suomalaista tekniikkaa sisältävä SMOS mittaa avaruudesta maaperän kosteutta sekä merien suolapitoisuuksia käyttämällä mikroaaltosäteilyä vastaanottavia radiometrejä. Julkaistuissa kuvissa näkyy maan pinnan lähettämän säteilyn kertoma ”kirkkauslämpötila”. Sen avulla voidaan selvittää muun muassa veden kiertokulkua Maassa ja kehittää entistä tarkempia sää- ja ilmastomalleja. Mittauslaite koostuu 69 antennivastaanottimesta, jotka ovat suomalaisen Modulightin valmistamat.

Suomi on mukana myös vahvistamassa tulosten paikkansa pitävyyttä eli validoimassa tuloksia. Validointi tehdään testaamalla SMOSin havaintolaitetta muistuttavaa HUT-2D-radiometriä SkyVan-lentokoneen kyydissä. Aalto yliopiston Teknillisen korkeakoulun suunnittelema ja kehittelemä radiometri on toiminut koealustana satelliitin kehitykselle ja auttaa nyt sen havaintojen tarkistamista. 

SMOS on ensimmäinen satelliitti, joka selvittää merten suolaisuutta ja maanperän kosteutta. Tätä ennen suolaisuusmittauksia on tehty laivoista ja merissä olevista poijuista. Nyt tavoitteena on yhdistää satelliittimittaukset, lentokonemittaukset ja maastomittaukset, jotka kaikki tuottavat tuloksia eri skaaloissa. Tavoitteena on maankosteuden mittaus samaan aikaan lentokoneesta kun SMOS suorittaa alueen ylilennon.

SMOS-satelliitin suunnitteluun ja rakentamiseen on osallistunut yli 20 eurooppalaista yritystä ja lukuisia 
tutkimusryhmiä. Suomesta mukana ovat olleet DA Design, Modulight ja Teknillisen korkeakoulun radiotieteen ja -tekniikan laitos.

Lähde ESAn Suomen paikallistiedotus

Lue lisää SMOS-satelliitista
 

Palaa

Share |

Tekes

Avaruus.infosta löydät
tietoa avaruusteknologiasta ja tutkimuksesta
mahdollisuuksia yrityksille ja tutkijoille
satelliitteja, luotaimia, sovelluksia
avaruusaiheisia uutisia.

Avaruus.infon tarjoaa Tekes.
info@tekes.fi