Ympäristö ja ilmasto

Ympäristösatelliitit ovat nousseet tärkeimmäksi menetelmäksi saada tietoa maapallon tilasta ja ilmastonmuutoksesta. Satelliittien avulla maapallosta saadaan kattava kuva pitkältä aikaväliltä, joilloin voidaan laskea ennusteita ja malleja esimerkiksi ilmaston lämpenemisestä ja sen vaikutuksista.

Suomalaiset tutkimusryhmät ja yritykset osallistuvat Euroopan avaruusjärjestön ympäristösatelliittien suunnitteluun ja hyödyntämiseen. Uusimmat satelliitit ovat maapallon painovoimakenttää kartoittava Goce, jäätiköitä tutkiva Cryosat 2, merien suolapitoisuutta seuraava SMOS ja tuulia tutkiva ADM-Aeolus.

Suomalaisten vahvuuksia ovat metsät ja jää

Satelliiteilla mitataan esimerkiksi otsonikerroksen paksuutta, tehdään tarkkoja sääennusteita ja  kartoitetaan lumen ja jään muutoksia. Ne mahdollistavat levälauttojen seuraamisen Itämerellä ja auttavat esimerkiksi patojen juoksutusten suunnittelussa.

Jääseuranta ja metsien kartoitus ovat suomalaisille tärkeimmät avaruusteknologian hyödyntämiskohteet.

Jääpalvelu
Avaruusteknologian avulla palvellaan esimerkiksi jäänmurtajia ja kauppalaivoja.Kuvien avulla löydetään aluksille paras kulkureitti ja saavutetaan polttoaineen ja ajan säästöä.  Satelliittien avulla saadaan tarkat tiedot mm. jään reunasta, jääalueiden rajoista ja peittävyydestä, kiinto- ja ajojään alueista ja liikkeistä sekä jään muodonmuutoksista.

Metsät
Euroopan Metsäinstituutti EFI hyödyntää kaukokartoitusta ja satelliittikuvia arvioidessaan Euroopan metsävaroja ja niiden kehitystä. Yhdistettynä EFIn omiin tilastoihin satelliittikuvat mahdollistavat metsien kasvun, puuston tilavuuden ja iän, kestävien hakkuumahdollisuuksien sekä lehti- ja havupuiden määrien arvioimisen. Tiedot ovat tärkeitä sekä metsätalouden että ympäristön suojelun kannalta.

Sää
Avaruusteknologia parantaa sääennusteiden ja kelivaroitusten tarkkuutta ja vaikuttaa liikenteen parempaan sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Satelliittien tuottaman datan vastaanottaminen on keskitetty Ilmatieteen laitokselle.

Tekes

Avaruus.infosta löydät
tietoa avaruusteknologiasta ja tutkimuksesta
mahdollisuuksia yrityksille ja tutkijoille
satelliitteja, luotaimia, sovelluksia
avaruusaiheisia uutisia.

Avaruus.infon tarjoaa Tekes.
info@tekes.fi